Yritykset ja seurat

Yritysliikunta

Liikunnan positiiviset vaikutukset niin työ- kuin arkihyvinvointiin ovat kiistattomat. Meillä Kehällä ollaan erikoistuttu liikuttamaan yhteisöjä, ymmärtäen sen, että jokainen on yksilö. Meillä on kyky soveltaa harjoitteet kunkin oman tason mukaiseksi, antaen jokaiselle osallistujalle sen, mitä meille on tultu hakemaan: hyvää oloa!

Räätälöimme aina palvelumme yrityksen toiveiden mukaiseksi.

crossfit kurssi

Yksityistunti

Yksityistunti saadaan useimmiten järjestymään haluttuna ajankohtana, koska meillä on kolme erillistä salia käytettävissämme. Pääsalin kapasiteetti on max 16 henkeä, ja kahden pienemmän salimme kapasiteetti max 10 henkeä. Mikäli kyseessä isompi ryhmä emmekä aikataulujemme puitteissa pysty tuntia pitämään pääsalissa, voimme pitää tunnin kahdessa vierekkäin olevassa tilassa, ja kahden valmentajan voimin.

Yksityistunnin sisältö sekä pituus räätälöidään useimmiten tapauskohtaisesti, mutta lähtökohtaisesti puhutaan 60-90min treenistä, joka saattaa sisältää myös hieman kehonhuoltoa. Usein myös järjestäjä haluaa tarjota osallistujille palauttavia juomia treenin päätteeksi, mikä myös onnistuu.

Me kuuntelemme mahdollisia toiveitanne, ja teemme virkistystilaisuudestanne mahdollisimman hauskan ja antoisan!

Hinta: 225 €/h (alv 0%)

Toistaiseksi voimassaolevista/jatkuvista varauksista annamme 20% alennuksen (vähintään 15h).

crossfit vantaa

Yksityiskurssi

Kymmenen kerran yksityiskurssi, jonka aikana opetellaan lajin perusteet ja hikoillaan intensiivisen lopputreenin parissa. Tunneilla opetellaan valmentajan johdolla tekniikat mm. näistä liikkeistä

  • Erilaiset kyykyt ja työnnöt sekä maastaveto
  • Painonnostoliikkeiden perusteet
  • Kehonpainolla tehtävät voimisteluliikkeet
  • Yleisimmät Consept2 – laitteet (soutu ja pyörä)

Yksityiskurssin maksimiosallistujamäärä on 10 henkeä. Mikäli osallistujia on selkeästi enemmän, voimme järjestää kaksi erillistä ryhmää. Pidämme ryhmäkoon pienenä, jotta varmistamme riittävän yksilöllisen opastuksen liikkeiseen. Ryhmäkoko ei vaikuta kurssin hintaan, mutta mikäli tehdään kaksi ryhmää, veloitetaan kummastakin ryhmästä oma maksu.

Hinta: 2250 €/kurssi (alv 0%)

Lisää pääset lukemaan TÄÄLTÄ.

crossfit kurssi

Tilavaraus

Vuokraamme tilojamme liikuntakäyttöön. Mikäli haluat keskustella yksittäisvarauksesta tai miksei jatkuvasta, olethan yhteydessä!

Tilavuokra klo 7-15 (ma-pe)
80 €/h (sis. alv)

Tilavuokra klo 15-23 (ma-pe)
103 €/h (sis. alv)

Tilavuokra la-su
80 €/h (sis. alv)

Toistaiseksi voimassaolevista/ jatkuvista varauksista annamme 20% alennuksen (vähintään 15h).

Seurat

Mikäli kaipaat seurallesi oheisharjoitteita, on CrossFit mitä loistavin vaihtoehto. Olemme liikuttaneet nuoria jo vuosien ajan, ja räätälöidyt, osallistujien päälajia tukevien harjoitteiden suunnittelu on tuttua.

Oheisharjoitteet voivat olla ns. kertakäyntejä aika ajoin tai kausiluontoisia, mikä vain seurallesi parhaiten sopii. Olethan yhteydessä mikäli voimme olla avuksi!

FAQ

Kyllä. Yksityistunnin sisältö ja pituus räätälöidään tapauskohtaisesti, ja se sopii niin pienille kuin isommillekin ryhmille.

Ei tarvitse. Harjoitteet mukautetaan aina osallistujien tason mukaan – jokainen saa sopivan haasteen omasta lähtökohdastaan.

Yksityistunti on yksittäinen 60–90 minuutin treeni, joka sopii esimerkiksi virkistyspäivään. Yksityiskurssi on kymmenen kerran kokonaisuus, jossa opetellaan lajin perusteet alusta alkaen

Kyllä. Vuokraamme tilojamme myös itsenäiseen liikuntakäyttöön. Ota yhteyttä niin sovitaan yksityiskohdista.

Kyllä. Räätälöimme harjoitteet tukemaan seuran päälajia, ja harjoittelu voi olla kertaluontoista tai kausiluontoista – tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Vastaamme sähköpostikyselyihin 24 tunnin kuluessa

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA
, ja Googlen Tietosuojakäytäntö ja Käyttöehdot ovat voimassa.