CrossFit Kehän tarina

Kuten monen CrossFit-salin tarina, myös CrossFit Kehän tarina lähti liikkeelle intohimosta lajiin.

Vuonna 2015 työntekijänä yksityisellä sektorilla työskentelevä Mikael Lindholm kyllästyi omaan työhönsä, ja alkoi etsiä uusia haasteita uralleen. Mitään mielenkiintoista ei tuntunut tulevan vastaan, jolloin ajatus lähti laukalle. Mitä jos tekisi harrastuksesta ammatin, ja laittaisi CrossFit-salin pystyyn? Niin utopistiselta kuin se kuulostikin, ottaen huomioon aiemman teknisen alan myyntityön ilman yrittäjäkokemusta, alkoi aktiivinen selvitystyö. Yrittäjyys on Mikaelia aina kiinnostanut, ja onkin päässyt seuraamaan sitä läheltä, kun lähisuvussa on yrittäjiä monen kymmenen vuoden ajalta. Samaisen selvitystyön ohella sai Mikaelin vasemmaksi kädekseen treenikaverinsa Toni Lehtolan, joka oli aktiivisesti mukana pystyttämässä salia ja käynnistämässä toimintaa.

Tiloja etsittiin monelta alueelta 7-8kk ajan, kunnes sopiva löytyi Vantaan Varistosta, korkeasta varastotilasta. Ensimmäinen On Ramp-alkeiskurssi käynnistyi huhtikuussa 2016, ja hiljalleen alkoi asiakaskunta kasvamaan ja vakiintumaan.

2019 alkoivat tilat kuitenkin käymään pieniksi asiakasmäärään ja käyttötarkoitukseen nähden, jonka vuoksi muutimme joulukuussa 2019 uusiin tiloihin, kivenheiton päähän vanhasta. Uudet 600 m2 kokoiset tilamme antoivat loistavat puitteet niin omatoimitreenaamiseen kuin tuntien vetämiseen, ja myös puitteet ovat vanhaa selvästi korkeatasoisemmat. Syyskuussa 2020 laajensimme saaden 200 m2 lisätilaa, ja helmikuussa 2022 laajensimme uudestaan, jonka myötä kokonaispinta-alamme on nyt 1000 m2.

Muuton yhteydessä otimme kolmanneksi osakkaaksi Karoliina Villilän, joka toimii nykyään päävalmentajanamme, vastaten mm. ohjelmoinnista sekä yksilö- ja ravintovalmennuksista. Karoliina toi mukanaan kaivatun lisän ohjelmointiin, rautaista liikunta-alan ammattitaitoa unohtamatta.

Tervetuloa tutustumaan!

Ota yhteyttä

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA
, ja Googlen Tietosuojakäytäntö ja Käyttöehdot ovat voimassa.